Vihreä Tuuma selvitti suomalaista köyhyyttä sukupuolinäkökulmasta. Millaista on suomalainen köyhyys sukupuolittain, entä millaisia ratkaisuja köyhyyden torjunnassa tarvitaan eri ryhmille?

Katsottaessa tulonjakotilastoja sukupuolen mukaan tilanne ei näytä kovin pahalta: Viimeisen kymmenen vuoden aikana naisten köyhyysriski on ollut Suomessa keskimäärin vain hieman suurempi kuin miesten. Vuonna 2016 köyhyysriskissä ei käytännössä ollut eroa sukupuolittain. Köyhyysriskirajana pidetään Euroopan unionissa alle 60 prosenttia samanlaisten kotitalouksien mediaanitulosta.

Onko tilastoja tulkittava niin, että suomalainen köyhyys on varsin tasa-arvoista?

”Tavallaan kyllä, ainakin verrattuna moniin muihin Euroopan maihin. Mutta kun katsotaan vähän syvemmälle, huomataan että sukupuolittuneita eroja on”, sanoo hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala, kun haastattelen häntä Herttoniemessä Treffipubissa aamukahvin äärellä.

Laihiala on tutkinut suomalaista köyhyyttä leipäjonoissa. Hänen väitöskirjansa Kokemuksia ja käsityksiä leipäjonoista: huono-osaisuus, häpeä ja ansaitsevuus on juuri tullut esitarkastuksesta. Yksi väitöskirjan neljästä artikkelista käsittelee leipäjonoissa käyvien hyvinvointia sukupuolinäkökulmasta. Artikkelin toinen kirjoittaja on Vihreiden varapuheenjohtaja, tuore VTT Maria Ohisalo.

Köyhyyden sukupuolittuneisuutta on kyllä tutkittu. Tutkimuksista tiedetään, että Suomessa naisten köyhyys koskettaa useimmiten pienituloisimpia eläkeläisiä tai yksinhuoltajia. Miesten köyhyydelle puolestaan on tyypillistä huono-osaisuus, johon liittyy monia hyvinvoinnin vajeita kuten päihde- ja terveysongelmia sekä yksinäisyyttä.

Puhuttaessa naisten ja miesten köyhyydestä tutkimuksissa viitataan juridiseen sukupuoleen. Kaksinapaista sukupuolijärjestelmää käytetään tilastoinnissa, mutta samalla sukupuolivähemmistöjen tilanne jää piiloon.

”Jako naisiin ja miehiin on perusteltua niin kauan, kuin sukupuolittuneita eroja on ja työ sukupuolten välisen tasa-arvon kohentamiseksi on kesken. Toisaalta esimerkiksi yksinasuvat ja vuokralla asuvat ovat köyhyyden riskiryhmä sukupuolesta riippumatta”, Laihiala sanoo ja myöntää, että tarvetta olisi myös sukupuolivähemmistöt huomioon ottavalle tutkimukselle.

Leipäjonot ovat tuoneet naisten köyhyyden katukuvaan

Tuomo Laihiala ja muu tutkimusryhmä haastatteli noin 3500 leipäjonoissa käyvää henkilöä vuosina 2012–2013. Professori Juho Saaren johtama tutkimushanke kartoitti, keitä suomalaisissa leipäjonoissa käy ja miten köyhyys leipäjonoissa näkyy.

Aineistossa näkyi tyyppiesimerkkejä sekä nais- että miestapaisesta köyhyydestä, kuten tutkijat ilmiöitä kutsuvat.

”Suurimmat leipäjonossa käyvät ryhmät ovat iäkkäät eläkkeellä olevat naiset ja toisaalta työikäiset tai ikääntyvät, pitkään työttömänä olleet miehet. He näkyvät myös yleisemmissä köyhyystilastoissa ryhminä, joissa köyhyys on pitkittynyt”, Laihiala sanoo.

Laihiala on huolissaan juuri pitkittyneessä köyhyydessä elävistä: kun toivoa tilanteen paranemisesta ei ole näköpiirissä, se vaikuttaa monin tavoin elämänhallintaan ja hyvinvointiin.

”Pitkittynyt köyhyys näkyy yleisenä näköalattomuutena ja toivottomuutena. Kun on ollut esimerkiksi pitkään työttömänä, usko omaan työllistymiseen ja köyhyydestä nousemiseen murenee”, hän kuvaa.

Pitkittyneestä köyhyydestä kannattaa olla huolissaan myös siksi, että ilmiö on kasvava: pysyvästi köyhien määrä on yli kaksinkertaistunut 1990-luvun laman jälkeen.

Räikein pitkittyneen köyhyyden riski on suomalaisessa yhteiskunnassa iäkkäillä naisilla. Yli 74-vuotiaiden ikäluokassa naisten pitkittyneen köyhyyden riski, 26,5 prosenttia, on yli kaksinkertainen miehiin nähden. Taustalla on ennen muuta naisten lyhyemmät – tai olemattomat – palkkatyöurat, jotka johtavat pieniin tai olemattomiin työeläkkeisiin.

Vaikka köyhyysriskissä elää lähes saman verran miehiä ja naisia, kaikkein huono-osaisimmista suurin osa on miehiä. Suurimmista huono-osaisten ryhmistä kuten päihteiden ongelmakäyttäjistä ja asunnottomista valtaosa on miehiä, ja miesten kuolleisuus- ja itsemurhaluvut ovat naisia korkeammat, kirjoittavat Laihiala ja Ohisalo artikkelissaan (2017). Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka päihdehuollon tyypillinen asiakas on mies, jonka asiakkuutta värittää yksinäisyys, asunnottomuus, heikko työmarkkina-asema ja muutenkin hauras sosioekonominen asema.

Leipäjonossa naisia ja miehiä käy kuitenkin suunnilleen saman verran.

”Se on mielenkiintoista. Leipäjonot tuovat myös naisten huono-osaisuuden katukuvaan tavalla, jota ei ehkä ole totuttu näkemään. Miesten huono-osaisuus on tavallaan julkisempaa”, Laihiala pohtii ja osoittaa Treffipubin ikkunan läpi Herttoniemen metroaseman suuntaan. Siellä miesporukalta näyttävä ryhmä kokoontuu pullokassien kanssa.

Niinpä: Tyypillinen köyhä nainen elää takuueläkkeellä vuokra-asunnossa, ja vähät varat voivat mennä lääkkeisiin. Se ei kuitenkaan juuri näy asunnon seinien ulkopuolelle.

Mikseivät kaikkein huono-osaisimpien ryhmien miehet näy leipäjonoissa yliedustettuna, kuten voisi tilastojen perusteella olettaa?

”Tärkein syy leipäjonossa käymiseen on tulojen riittämättömyys suhteessa menoihin. Naiset ilmoittavat kärsivänsä tulojen riittämättömyydestä jopa miehiä enemmän, kun taas ylivelkaantuminen koskettaa miehiä useammin. Taloudellisten ongelmien lisäksi moni kärsii myös terveydellisistä ja sosiaalista ongelmista. Kun ongelmat kasautuvat, leipäjonosta saatava apukaan ei riitä. Asunnottomalla ei välttämättä ole paikkaa, jossa valmistaa ruokaa leipäjonossa saatavista aineksista. Päihdeongelmainen tai liikuntarajoitteinen ei taas välttämättä kykene itse tulemaan leipäjonoon”, Laihiala vastaa.

Myös sillä on merkitystä, että osa ruoka-avun toimijoista edellyttää ruoan hakijoilta selvin päin olemista. Hyvin syvästä huono-osaisuudesta kärsiviä tavoittaa leipäjonoa paremmin muun muassa asunnottomille ja päihteiden käyttäjille suunnatuista matalan kynnyksen toimipisteistä.

Maahanmuuttajataustaisten naisten matala työllisyysaste on monen tekijän summa

Tilastoihin saadaan lisää ulottuvuuksia, kun tarkastellaan köyhyysriskiä henkilön tai hänen vanhempien syntymämaan mukaan. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaalaistaustaisia ovat henkilöt, joiden molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisten köyhyysriski on tutkitusti suomalaistaustaisia suurempi, missä merkittävänä tekijänä on matalampi työllisyysaste.

Tilastokeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi -tutkimuksen mukaan matalampi työllisyysaste selittyy lähes kokonaisuudessaan ulkomaalaistaustaisten naisten heikolla työllisyysasteella: vuonna 2014 ulkomaalaistaustaisten naisten työllisyysaste oli 56 prosenttia, kun se oli suomalaistaustaisilla naisilla 73 prosenttia. Tutkimuksen luvuissa ei ole mukana vuonna 2015 Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita.

Syinä matalaan työllisyysasteeseen tutkimus tarjoaa ulkomaalaistaustaisten naisten varhaista perheellistymistä, heikkoa kielitaitoa, matalampaa koulutusta sekä vähäistä työkokemusta. Toisaalta on myös huomioitava, että luvuissa on hyvin suurta vaihtelua sen mukaan, mistä maasta ja millaisista oloista Suomeen on tultu.

Maahanmuuttajanaisten järjestö Monika-Naiset liitto ry on tietoinen ilmiöstä.

”Syitä matalalle työllisyysasteelle on useita. Hoivavastuun epätasainen jakautuminen perheessä ja sukupuoleen perustuva rakenteellinen syrjintä työmarkkinoilla koskevat niin ulkomaalais- kuin suomalaistaustaisia naisia. Muualta Suomeen muuttaneiden naisten työllistymismahdollisuuksiin vaikuttavat myös työnantajien korkeat vaatimukset suomen kielen osaamiselle sekä epäluulot, asenteet ja joskus myös suoranainen rasismi”, liiton toiminnanjohtaja Jenni Tuominen kuvaa.

Vuoden 2017 pakolaisnaiseksi nimetty Bahar Mozaffari on Monika-Naiset liiton puheenjohtaja, mutta hän arvioi asiaa ensi sijassa omien kokemustensa pohjalta lähtömaastaan Iranista sekä Uudenmaan TE-toimiston maahanmuuttoyksikön asiantuntijatyöstä. Mozaffari muutti Suomeen vuonna 2006 kiintiöpakolaisena.

”Osasyy matalaan työllistymiseen on mielestäni naisidentiteetti, johon kasvatetaan. Se, että on totuttu vastaamaan muiden odotuksiin. Tämä erityisesti naisilla jotka tulevat maista, joissa naiset eivät ole perinteisesti osallistuneet työelämään, ja joissa naisten miehiä huonompi asema on kirjoitettu myös lakiin”, Mozaffari sanoo, ja korostaa niin ikään, että tilanne vaihtelee paljon maittain.

”Erityisesti ne, joilla ei ole ollut kotimaassa mahdollisuutta koulutukseen ja joiden luku- ja kirjoitustaito omalla äidinkielellä on heikko tai olematon, kuuluvat riskiryhmään”, Jenni Tuominen lisää.

Tuominen mainitsee työllistymisen ja ylipäänsä kotoutumisen esteenä myös epätasa-arvon perheessä, erityisesti yhdistettynä kontrolliin ja jopa väkivaltaan – eli samat mekanismit, jotka löytyvät myös suomalaisista perheistä. Uudessa maassa perinteisiin sukupuoli- ja perherooleihin asettuminen voi tuntua turvalliselta, etenkin jos valtaväestön taholta kohdataan toistuvasti ennakkoluuloja ja rasismia.

Ratkaisuissa on tartuttava rakenteisiin

Syyt köyhyyteen ovat usein rakenteellisia, jolloin ratkaisujenkin tulisi olla.

Naisten eläkeköyhyyttä voidaan vähentää keinoilla, jotka nostavat työeläkkeen tasoa. Esimerkiksi hoivavastuun tasaisempi jakaminen, työelämän sukupuolisyrjintään puuttuminen ja vanhemmuuden kustannusten jakaminen tasaisemmin olisivat keinoja tähän suuntaan. Yksinhuoltajien köyhyysriskiä voisi pienentää kohdentamalla erityistä tukea juuri heille. Myös takuueläkkeen tason nostaminen auttaisi, mutta Tuomo Laihiala muistuttaa, että se ei yksin riitä.

”Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla erityisesti vuokralla asuvien asumiskustannukset ovat todella kovat yksinasuvalle. Jos takuueläke nousee 15 euroa, mutta vuokra nousee samalla 20 euroa tai asuntoon tulee putkiremontti, niin eihän se paljoa auta”, hän toteaa.

Myös Jenni Tuominen ja Bahar Mozaffari peräänkuuluttavat rakenteellisia muutoksia.
”Suomeen muuttaneille naisille on tärkeä tarjota heti alkuvaiheessa suomen kielen opiskelun lisäksi tietoa opiskelumahdollisuuksista, työelämästä ja työllistymisestä Suomessa. Jos on kotimaasta tutkinto tai työkokemusta, tarvitaan parempaa osaamisen tunnistamista ja täydennyskoulutusta. Kotoutumisprosessit ja työllistymistoimenpiteet tulisi olla yksilöllisempiä ja räätälöidympiä”, Tuominen luettelee.

Myös rakenteelliseen syrjintään ja rasismiin tulisi puuttua: työnhaku voi hyvästä kielitaidosta ja onnistuneesta kotoutumisesta huolimatta tyssätä pelkkään nimeen tai ulkonäköön.

Sukupuoliroolit ovat sosiaalisia rakenteita. Kulttuurinen ihanne leivän pöytään tuovasta mies-elättäjästä on yksi esimerkki, perheen ja yhteiskunnan hoivavastuun kantava naisrooli on toinen. Hoivan jakaminen väljentäisi molempia, taustasta riippumatta.

Bahar Mozaffari haluaa rohkaista maahanmuuttajanaisia pohtimaan omaa identiteettiään, sukupuolirooleja ja kasvatusta – monesti se on helpointa ohjatusti.

”Esimerkiksi meidän iranilaisten naisidentiteetti on rakenteellisesti määritelty naisten ulkopuolelta: nainen on ensi sijassa äiti, sisko ja tytär. Näistä asioista tulisi päästä keskustelemaan jo heti maahan tullessa. Muuten käy niin, että kasvatetaan myös lapset samoihin epätasa-arvoisiin tottumuksiin, siirretään se naisidentiteetti eteenpäin. Keskustelu pitää kuitenkin käydä kunnioittaen ja kuunnellen”, hän kuvaa.

Tuomo Laihiala toivoo niin ikään muutosta sukupuolirooleihin.

”Pitäisi saada muutettua mieskulttuuria, joka vaikuttaa siihen, että heikko elämänlaatu ja monet sosiaaliset ongelmat kasautuvat miehille. Työtä tai muuta merkityksellisyyden tunnetta tuovaa toimintaa kehittämällä voidaan luoda väyliä ulos miehille tyypillisestä syrjäytymisestä. Ylivelkaantuneiden elämää tulisi helpottaa perintätavan kohtuullistamisella”, Tuomo Laihiala luettelee.

Laihiala puhuu tiettyjen ryhmien tietoisesta syrjäyttämisestä yhteiskunnan sivuun – toisinkin voisi toimia.

”Kun tiedetään nämä riskiryhmät ja syyt syrjään jäämiselle, mutta asiaan ei puututa, se on rakenteellista syrjäyttämistä. Olisi edullisempaa puuttua varhain kuin elättää suurta joukkoa ihmisiä nälkärajalla”, Laihiala toteaa turhautuneena.

Selvää on, että mikäli köyhyyttä halutaan torjua tehokkaasti, ei sukupuolinäkökulmaa voida unohtaa.

 

This article was originally published in Finnish by Vihreä Tuuma.

 

Eurostat (2017): At risk of poverty rate by sex

Laihiala, Tuomo & Ohisalo, Maria (2017): Leipäjonot sukupuolisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden mittareina. Sosiologia 2/2017.

Nieminen Tarja, Sutela Hanna & Hannula Ulla (2015): Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014. Tilastokeskus.

Tilastokeskus (2017): Findikaattori: Pienimpiä eläkkeitä saaneet