The European Venue for Green Ideas
Follow us on
Finance and Economy

Kaikki kuplat puhkeavat joskus – Philippe Lambertsin haastattelu

By Philippe Lamberts

Euroopan parlamentin jäsenenä toimiessaan belgialainen Vihreiden Philippe Lamberts on työskennellyt reilumman ja inhimillisemmän taloudellisen sääntelyn puolesta EU:ssa. Kuitenkin näyttää siltä, että taloudellinen ortodoksia edelleen määrää tahdin. Green European Journalin haastattelussa syyskuussa 2015 hän antoi oman arvionsa tähänastisesta kehityksestä ja tulevaisuuden näkymistä. Haastattelun on kääntänyt suomeksi Tuomas Viskari.

 

Green European Journal: Uskotko, että päätöksentekijät ovat tehneet riittävästi suojatakseen talouttamme vakavilta vaikeuksilta?

Philippe Lamberts: Eivät ole. Olemme sammuttanet talouskriisin tulipaloa lisäämällä likviditeettiä. Sama tehtiin niin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa kuin Euroopassakin. Kun rahasta tehdään halpaa, ei pidä ihmetellä, jos sitä käytetään huonosti. Halpoja asioita tuhlataan helposti. Nyt näemme, että raha ei ole menossa reaalitalouteen vaan paisuttaa rahoitusmarkkinakuplaa. Ja kuten tiedämme, kuplat puhkeavat joskus.

Meidän järjestelmämme on sisäsyntyisesti hauras. Meillä ei yksinkertaisesti ollut rohkeutta tehdä talousjärjestelmästämme vedenpitävää. Instituutiomme ovat edelleen liian heikkoja. Meillä kuitenkin on keskinäisesti riippuvainen talousjärjestelmä ja jos joku osa siitä pettää, koko laiva voi upota. Tilanne on minusta edelleen hyvin hauras. Tietysti niin kauan kuin korkotaso on lähes nollassa, kukaan ei huomaa tätä, mutta siinä vaiheessa kun korot nousevat se saattaa johtaa järjestelmän romahtamiseen. Sama koskee myös Grexitiä. Me emme siis ole turvassa eivätkä poliitikot uskalla toimia tarpeeksi voimakkaasti turvatakseen yhteiskuntamme.

Jos taas katsomme asiaa valuuttaunionin näkökulmasta, näyttää siltä, että päättäjät eivät tunnista sitä perusasiaa, että valuuttaunioni ei koskaan ole mahdollinen ilman unionin sisäisiä tulonsiirtoja rikkaammilta köyhemmille. Tämä on valuuttaunionin fakta. Katsokaa Saksaa. Heillä on ollut valuuttaunioni vuosisatoja. Nyt kolme aluetta maksaa enemmän kuin saa liittovaltiolta ja 13 aluetta maksaa vähemmän kuin saa. Tämä tarkoittaa Saksan sisäisiä tulonsiirtoja. Sama pätee Belgiaan, ja silti me kuvittelemme, että Euroopan sisäisissä tulonsiirroissa ei olisi järkeä. Toisin sanoen, ei ole olemassa valuuttaunionia ilman tulonsiirtounionia.

Tasapainottamiseen tarvitaan työkaluja. Tarvitaan joko fiskaalinen väylä eli keskitetyllä verotuksella rahoitettu keskitetty budjetti tai yhteinen sosiaaliturva. Euroopan johtajat kieltäytyvät näkemästä tätä tosiasiaa ja siksi he eivät pysty vastaamaan siihen perusristiriitaan, että meillä on valuuttaunioni, joka ei ole sen enempää fiskaalinen kuin sosiaalinenkaan unioni, demokraattisesta unionista puhumattakaan. Tällaiset tulonsiirrot vaatisivat aina demokraattista vastuuta. Ratkaisut kuitenkin viipyvät viipymistään, koska poliitikot kuvittelevat, että äänestäjät eivät ole kiinnostuneita näistä kysymyksistä. Jossain vaiheessa meidän on kuitenkin pakko päättää haluammeko olla yhdessä tässä unionissa vai emme.

Meidän on siis joko käännyttävä takaisin ja todeta, että valuuttaunionia ei ole ja palata kansallisiin valuuttoihin ja demokratioihin tai sitten kuljettava kohti federalistisempaa järjestelmää. Status quo tappaa Euroopan. Pelkät yhteiset säännöt eivät pidä sitä kasassa.

Kolmas epäonnistuminen on mielestäni kyvyttömyys tunnistaa sitä perusideologiaa, joka on määrittänyt politikan tekemistä alkaen 80-luvun Britanniasta ja leviten ympäri Eurooppaa 90-luvulla. Tämä ideologia perustuu sääntelyn purkamiselle, sille ajatukselle, että julkinen valta kohdentaa resursseja huonosti siinä missä markkinat kohdentavat niitä hyvin ja sille, että meidän on supistettava julkista sektoria ja kutistettava sitä osuutta, joka arvonlisäyksestä kohdistuu työn korvaamiseen. Tämä on johtanut palkkojen ja sosiaaliturvan heikentämiseen ja talouskriisiin eikä merkittävää muutosta tähän politiikkaan ole vieläkään havaittavissa.

Tämän tunnustaminen olisi vähintä, mitä voimme tehdä, mutta sitä ei ole näköpiirissä. Me todistamme kasvavaa eriarvoisuutta. Me todellakin teemme rikkaista rikkaampia, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki hyötyisivät siitä.

Viime vuonna toisessa Green European Journalin n haastattelussa sanoit, että finanssiala edelleenkin määrää tahdin…

Hyvin pitkälti näin. Meillä oli esimerkiksi äänestys finanssialan sääntelyä koskevasta Barnierin toimintasuunnitelman viimeisestä osasta. Kyse oli pohjimmiltaan investointipankkien ja vähittäispankkien erottamisesta toisistaan, mikä on ihan perusidea. Se oli kuitenkin vesitetty jo komission esityksessä eikä toimintojen erottaminen ei ollut enää pakollista vaan harkinnanvaraista ja tämäkin koski hyvin kohdennettua pankkien joukkoa. Jopa tämä oli liikaa valtiovarainministereille. He melkein saivatkin tahtonsa läpi, koska paketin esittelijä parlamentissa vesitti Barnierin esityksen niin, ettei sillä ollut enää mitään todellista vaikutusta. Lopulta tällekään ei ollut enemmistöä.  Suuret pankit eivät halua tätä uudistusta ja he ovat voitolla. Jopa ranskalaiset sosialistit taistelevat ”maansa mestarin” puolesta, koska he uskovat, että mikä on hyvä BNP Paribasille, on hyvä myös Ranskalle. Jos kuulemme Ranskan presidentin (joka muuten kutsui kampanjassa itseään finanssisektorin viholliseksi), pankinjohtajien ja ammattiliittojen kaikkien käyttävän samoja sanoja, on melko selvää, kuka määrää tahdin.

Vuoden 2008 kriisin edellä sääntely epäonnistui surkeasti? Miksi luulet, että se nyt toimisi markkinoita paremmin?

Sääntelijät epäonnistuivat omasta syystään. He uskoivat pankkien itsesäätelyyn. Toivon, että nyt viimeistään olisi selvää, että markkinat eivät säätele itseään. En sano, että julkinen valta tietää kaiken, mutta tämän vuoksi olemmekin puhuneet yksinkertaisemman sääntelyn puolesta. Mitä monimutkaisempaa sääntely on, sitä vaikeampi se on panna toimeen. Tasapainottaaksemme sääntelijöiden liian läheistä suhdetta pankkeihin, ehdotimme, että 130 eurojärjestelmän kannalta keskeistä pankkia asetettaisiin Euroopan keskuspankin valvontaan. Tämä on jokseenkin sama kuin ehdottaisi, että lakia valvoisi paikallisen poliisin sijasta liittovaltion poliisi. Voi olla, että liittovaltion poliisin kanssa ei ole yhtä helppoa tehdä ystävällismielisiä sopimuksia kuin paikallisen, mutta kuinka kauan sitten kestää samanlaisen keskinäisen mukavuuden tunnelma leviää myös liittovaltion tasolle.  Tämän vuoksi valvojille ei saa antaa liikaa harkintavaltaa. He saattavat joutua valvottaviensa kaapattaviksi.

Monet päättäjät ovat itse olleet pankkiireita. Eikö heille ole vaikeaa ottaa etäisyyttä tähän sektoriin?

Kyllä, siksi tärkeimmistä asioista pitää säätää lailla. On varmistettava, että laki sanoo, mitä voi ja mitä ei voi tehdä. Minusta finanssilait ovat edelleen liian monimutkaisia. Lainsäädännön pitää olla ymmärrettävää. Muuten sitä ei pystytä soveltamaan kunnolla ja sitä tulkitaan sellaisten asioiden hyväksi, joita ei pitäisi tapahtua.

Miten arvioisit Vihreiden toimintaa europarlamentissa kriisivuosien aikana?

Minusta meidän on ensinnäkin katsottava edellistä kautta (2009-2014). Uskon, että silloin pystyimme rakentamaan talouspoliittista uskottavuutta, Näytimme, että tiedämme, mistä puhumme, teemme kovasti töitä ja kykenemme tarvittaessa tekemään kompromisseja. Tälle pääomalle pystyimme rakentamaan toimintamme viime kaudella, mutta kuinka hyödyllistä se on nyt? Europarlamentissa on nyt uudenlainen tilanne. Rajalinja enemmistön ja opposition välillä on aiempaa selkeämpi, mikä johtuu pitkälti euroskeptisten puolueiden noususta. Tämän seurauksena kaksi suurinta puoluetta on muodostanut suuren koalition, johon on liittynyt myös liberaalit sekä osittain myös ECR (Euroopan konservatiivit ja reformistit). Tämä blokki näyttää jatkuvasti tiivistyvän, emmekä me kuulu siihen. Vaikka olemme aiemmin luoneet vaikutusvaltaa, emme voi sitä tällä hetkellä käyttää. He eivät halua sopia asioista kanssamme, koska olemme Vihreitä. Me esimerkiksi äänestimme juuri six-packin ja two-packin uudistamisesta europarlamentissa. Näitä neuvoteltaessa olimme onnistuneet melko hyvin, mutta EPP:n (Euroopan kansanpuolue, parlamentin suurin oikeistoryhmä) varjoesittelijä hylkäsi periaatteesta jokaisen Vihreiden tekemän muutosesityksen. EPP pitää kaikkia Vihreiltä tulevia esityksiä lähtökohtaisesti pahoina. Edes keskustelulle ei ole tilaa. Meidän täytyy vielä pohtia, mitä tämä tarkoittaa meidän omalle toiminnallemme, koska me emme nyt pysty saavuttamaan samanlaisia voittoja kuin edellisellä kaudella.

Emme menestyneet viime vaaleissa erityisen hyvin. Olemme jonkin verran pienempiä kuin viime kaudella ja vasta kuudenneksi suurin ryhmä, kun viime kaudella olimme neljänneksi suurin. Lisäksi suuren koalition vuoksi meillä on vähemmän vaikutusvaltaa poliittisessa pelitilanteessa. Tämä johtaa meidät priorisoimaan ulkoista kampanjointityötä parlamentin lainsäädäntötyön edelle. Molempia täytyy tietysti tehdä edelleen, koska ei voi olla uskottava parlamentin ulkopuolella, jos ei tee hyvää työtä parlamentissa. Tähän on kuitenkin löydettävä sopiva tasapaino ja nyt se tarkoittaa voimakkaampaa kampanjointia ja keskustelua kansalaisten kanssa, jotta voimme rakentaa uskottavuutta ja vahvistua vuoden 2019 vaaleissa. Viime kaudella painotimme enemmän lainsäädäntötyötä, nyt painottuu kampanjointi.

Voiko radikaali vasemmisto olla Vihreiden liittolainen? Viime vuonna sanoit, että laitavasemmisto on monista asioista samaa mieltä Vihreiden kanssa, mutta heidän jäsenensä eivät osallistu EU-lainsädäntöön vaikuttamiseen. Onko tämä muuttunut Syrizan ja Podemosin nousun myötä?

Riippuu tilanteesta. He ovat mahdollisia liittolaisia, mutta meillä on huomattavia eroavaisuuksia. Olen kuullut joidenkin Vihreiden sanovan, että meidän pitäisi seurata Syrizan ja Podemosin esimerkkiä, mutta minä sanoisin toisin. Sekä Kreikassa että Espanjassa perinteiset poliittiset puolueet – kristillis-konservatiivit ja sosialidemokraatit – ovat epäonnistuneet massiivisesti. Minusta on kauheaa, että Vihreät eivät kyenneet ottamaa aloitetta ja asemaa puolueena, joka vastaa ihmisten perinteisiä puolueita kohtaan tuntemaan turhautumiseen. Espanjassa tämän paikan otti Ciudadanos ja Podemos, mutta ei Vihreät. Kreikassa Syriza, mutta ei Vihreät. Tässä me olemme epäonnistuneet.

Pitäisikö meidän sitten onnistuaksemme tehdä samoin kuin Syriza ja Podemos? Minä olisin varovainen tässä. Laitavasemmisto työskentelee tosiaan nyt enemmän europarlamentissa, mutta ne jotka työskentelevät entisen talousasioiden parissa eivät ole heidän europarlamentaarikkojaan. Näitä ovat esimerkiksi Fabio di Masi Die Linkestä tai Matias Masi Portugalin vasemmistosta. Syriza ja Podemos ovat parlamentissa ollakseen tyytymättömien ääni, eivät säätääkseen lakia.

Radikaali vasemmisto on meille haaste ja meidän on opittava myös heidän menestyksestään. Vihreistä tekee ainutlaatuisia radikalismin ja realismin yhdistelmä. Me tähtäämme perinpohjaiseen yhteiskunnan muuttamiseen, mutta emme välittömään muutokseen. Tiedämme, että vaikka muutoksen on oltava perinpohjainen, se voi tapahtua vain askel askeleelta ja siksi meidän on näytettävä, että ymmärrämme, miten tämä voi tapahtua. Muutoksen ymmärtäminen tarkoittaa myös sitä, että ei ole vain yhtä valistunutta etujoukkoa tai puoluetta, joka kertoo kansalle, mitä pitää tehdä. Pikemminkin meidän puolueena, joka ilmaisee kenties parhaiten tämä vuosisadan haasteet, olisi kyettävä innostamaan yhteiskunnan eri toimijoita uuden keksimiseen. Me emme näe itseämme etujoukkona, joka kertoo ihmisille, mitä heidän tulisi tehdä. Näen meidän pikemminkin kätilöinä, jotka auttavat yhteiskuntaa löytämään tapoja muuttua. Meidän on oltava muutoksen vauhdittajia, ei opettajia.

Toinen suuri ero on suhtautuminen julkisen vallan rooliin markkinoilla. Radikaalin vasemmiston vaistonvarainen reaktio on antaa ongelmat valtion ratkaistavaksi. Otetaan jälleen esimerkiksi finanssijärjestelmä. Tyypillisesti he sanovat, kuten kampanjassaan sanoivatkin, että finanssibisnes on kansallistettava, kuten Mitterand teki vuonna 1981. Hän kansallisti kaikki Ranskan pankit. Me emme ole tätä mieltä. Jos haluamme kestävän finanssijärjestelmän, tarvitsemme monipuolisuutta. Julkisesti noteerattuja pankkeja, valtiojohtoisia pankkeja, osuustoiminnallisia pankkeja, erilaisia omistusmuotoja. Me uskomme, että kestävyys syntyy monipuolisuudesta emmekä tietenkään sano sama toimintatapa sopii kaikille ja ett haluaisimme kansallistaa kaikki pankit. Hyvin säädellyt markkinat sopivat meille, mutta eivät GUE/NGL:lle (Euroopan yhtynyt vasemmisto/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto).

Kolmas suuri ero, joka ei päde kaikkiin vasemmistopuolueisiin, mutta kylläkin Syrizaan ja Podemosiin, on että ne jättävät ympäristöongelmat huomiotta. Tai he kyllä sanovat sen olevan tärkeää, mutta että ensin on saatava aikaan kasvua ja vaurauden udelleenjakoa ja sen jälkeen voimme käydä ilmastonmuutoksen ja resurssien niukkuuden kimppuun. Meidän mielestämme epätasa-arvo ja ekologinen kriisi ovat kaksi toisiinsa kytkettyä aikapommia, jotka voivat molemmat räjähtää kasvoillemme.

Nämä ovat siis merkittävimmät erot välillämme, mutta niiden ei pitäisi estää meitä muodostamasta liittoumia vaikkapa verotuksen oikeudenmukaisuutta koskevissa kysymyksissä tai Kreikan tilanteen ratkaisun etsimisessä. Olemme liittolaisia useissa taisteluissa, mutta meillä yhdessäkään ei ole juuri yli sataa edustajaa europarlamentissa. Jos lisäämme tähän italialaisen Viiden tähden liikkeen, joka on jossain radikaalin vasemmiston ja Vihreiden välissä, pääsemme 119 paikkaan. Tämäkin on kaukana enemmistöstä. Meidän pitää katsoa tämän ylitse muodostaaksemme vaihtoehtoisia liittoumia tälle opille, joka on nyt tuhoamassa Eurooppaa.

Newsletter

Cookies on our website allow us to deliver better content by enhancing our understanding of what pages are visited. Data from cookies is stored anonymously and is never shared with third parties.

Find out more about our use of cookies in our privacy policy.