The European Venue for Green Ideas
Follow us on
Migration

Piiloon rajojen taakse vai rohkeasti niiden yli – Euroopan valinta

Tilanne on johtanut rajojen pystyttämiseen kaikkialla Euroopassa. Näin laaja pakkomuutto tuo kuitenkin mukanaan vakavia sosioekonomisia muutoksia, eikä sitä voida vain sulkea rajojen ulkopuolelle. Ratkaisujen löytämiseksi EU:n tulee ryhtyä toimiin useilla eri tasoilla: on hallinnoitava paremmin pakolaisten vastaanottoa, sijoittamista ja kotouttamista, tehtävä tiiviimpää yhteistyötä Turkin kanssa sekä ponnisteltava lujemmin rauhan saavuttamiseksi Lähi-idässä. Tässä haastattelussa toimittaja Antonis Galanopoulos kysyy European University Instituten Globaali hallinto -tutkimusohjelman (GGP) professori Anna Triandafyllidoulta kriisistä ja siitä, miten EU voi löytää siihen ratkaisuja.

 

Antonis Galanopoulos: Viime aikoina kaikkialla Euroopassa on keskusteltu kiivaasti Schengenin sopimuksesta. Mistä sopimuksessa on pohjimmiltaan kyse? Mitä sopimus kertoo meille rajoista ja Euroopasta?

Anna Triandafyllidoulta: Schengenillä on iso symbolinen merkitys. Oikeus liikkua vapaasti ja asettua toisiin EU-maihin on Euroopan kansalaisille unionin merkittävin etu. Tietenkään Schengen ei ole yhtä kuin oikeus liikkua vapaasti EU:ssa tai elää ja työskennellä toisessa jäsenvaltiossa. Mutta jo se, ettei kansalaisten tarvitse kulkea passintarkastuksen kautta, on tärkeää niin käytännöllisesti kuin symbolisestikin. Manner-Euroopassa voi matkustaa ikään kuin kiertelisi yhdessä ja samassa maassa. Ei ole mikään maailmanloppu, jos rajatarkastukset otetaan uudelleen käyttöön yksittäisissä maissa, yksittäisissä tilanteissa, mutta yleinen valvonta on paha juttu. Enkä usko, että se on toimiva ratkaisu.

Uskotteko, että olisi mahdollista perustaa aidosti yhteiseurooppalainen rajajärjestelmä, vai ovatko rajat perimmiltään kansallisia rakenteita? Kuinka luoda eurooppalainen rajajärjestelmä, jos unionin liitto rakoilee?

Olemme selvästi menossa kohti eurooppalaista rajajärjestelmää. Mitä kansainväliseen geopoliittiseen kriisiin tulee, yhteiset eurooppalaiset rajat olisivat kiistatta kaikkien maiden eduksi. EU:llahan on jo yhteiset rajat, nimittäin EU:n ulkorajat, vaikkakin niitä valvovat ja hallinnoivat kansalliset joukot. Ulkorajatkin ovat tärkeitä sekä poliittisesti että symbolisesti. Mutta koska nuo rajat eivät ole täysin eurooppalaistuneet, syntyy poliittista eripuraa siitä, kenelle ne oikeastaan kuuluvat. Pohjoisilla ja itäisillä mailla, niillä jotka sijaitsevat kaikkein kauimpana kriisialueista, on juuri nyt vaarallinen kiusaus eristää Kreikka maantieteellisesti ja käyttää sitä puskurivyöhykkeenä, nyt kun Turkki ei sitä tarkoitusta näytä palvelevan.

Pakolaiskriisin puhjettua moni maa on päättänyt sulkea rajansa, ottaa rajatarkastukset käyttöön ja jopa pystyttää aitoja. Voiko sellaisista keinoista olla apua muuttoliikkeen ja pakolaisvirtojen hallinnassa?

Aidat ja rajojen sulkeminen eivät ole tehokkaita ratkaisuja tämän kaltaisiin ilmiöihin. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on meneillään valtaisa murros, joka ei ole riippuvainen meistä, Kreikasta, Bulgariasta tai EJTM:sta eikä edes Saksasta tai EU:sta. On mahdotonta  sulkea niin jättimäisiä sosioekonomisia muutoksia rajojen ulkopuolelle. Pyrimme tietenkin vaikuttamaan pakolaisvirtoihin ja hallitsemaan niitä, mutta on silkkaa populismia väittää, että ne voidaan tyrehdyttää. Emme voi eristää itseämme ja rajojamme kansainvälisestä ympäristöstä. Sellainen ei johda mihinkään. Tuhlaamme kaikki rahamme ja voimavaramme rajojen varjelemiseen, yhä enemmän ihmisiä kuolee, salakuljettajien palkkiot paisuvat. Vuosia myöhemmin tajuamme, että liian monet ovat tulleet Eurooppaan etsimään suojaa vailla tarpeellisia asiakirjoja, mikä puolestaan on siinä vaiheessa jo synnyttänyt keskuuteemme kurjuuden ja hirvittävän riiston saarekkeita.

Miksi rajoja nyt palautetaan?

Monen poliitikon on helpompi puhua rajojen sulkemisesta ja itsensä suojelemisesta. Maailmanloppua julistamalla pääsee sanomalehtien otsikoihin. Jos sen sijaan sanoo, että kriisi on vaikea mutta yritämme parhaamme ja jokaisen on kannettava kortensa kekoon, päätyy sivulle 10. Usein kotimaiselle yleisölle tarjoiltu retoriikka poikkeaa merkittävästi todellisista toimintatavoista.

Jos maat eroaisivat EU:sta, estäisikö se pakolaisia tulemasta? Ei. Se ei pidä paikkaansa. Toisin sanoen, mikäli EU eristäisi Kreikan maantieteellisesti ja pyrkisi siten pysäyttämään pakolaisvirran etenemisen pohjoisemmaksi, turvapaikanhakijat ja salakuljettajat vain löytäisivät muita reittejä. Helppoa ratkaisua ei ole olemassa. On pakko työstää monenlaisia rinnakkaisia ratkaisuja: pakolaisten vastaanoton, sijoittamisen ja kotouttamisen parempaa hallinnointia, yhteistyötä Turkin kanssa sekä ponnisteluja rauhan saavuttamiseksi Lähi-idässä, mikä ei tietenkään ole helppoa.

Viktor Orbánin kaltaiset populistiset oikeistopoliitikot väittävät kivenkovaan, että rajojen sulkeminen varjelee väestön kansallista identiteettiä. Miksi rajojen symbolinen merkitys on niin tärkeä?

Rajat ovat kytköksissä suvereniteettiin, joka on kansallisen itsemääräämisoikeuden ydin. Siksi voi näennäisesti vaikuttaa siltä, että rajoja hallitsemalla voidaan palauttaa yhteiskuntaan yleinen rauha ja järjestys. Kuvitellaan, että pitkälle kehittyneen teknologian ja vaurauden avulla voi eristäytyä maailmasta ja siten taata oman turvallisuutensa. Se on kuitenkin pötyä. Juuri teknologinen edistys ja vauraus tekevät meistä niin avoimia ja muusta maailmasta riippuvaisia.

Mielestäni rajojen merkityksen rapautuminen on jo alkanut EU:n kaltaisten alueellisten ryhmittymien myötä. Rajat ovat nykyisin varsin läpäiseviä talouden, kaupankäynnin ja kulttuurivirtausten vuoksi. Ne ovat avoimia korkeasti koulutetuille ja varakkaille. Sen sijaan rajat on useimmiten teljetty köyhiltä ja kouluttamattomilta, niiltä joilla on vääränlainen passi. Kaiken kaikkiaan kansainvälisissä suhteissa on kuitenkin havaittavissa moninapaisuutta ja kasvavaa keskinäistä riippuvuutta. Siitä syystä rajat menettävät merkitystään jatkuvasti.

Rajojen läpäisevyys näkyy nykyisin myös kansainvälisessä terrorismissa. Voimme valvoa rajoja niin tiukasti kuin sielu sietää, mutta sillä keinolla tuskin onnistumme pysäyttämään mahdollisia terroristeja.

Näkemykset kotouttamisesta vaihtelevat kautta Euroopan, sillä niihin vaikuttaa valtioiden suhtautuminen omiin rajoihinsa. Olisiko turvapaikka-asioita ja kotouttamista lainkaan mahdollista hallinnoida Euroopan tasolla?

Rajakysymys on kehittynyt erillään kotouttamiskysymyksestä. Erilaiset osallistamis- ja kotouttamiskäytännöt liittyvät enimmäkseen kunkin maan käsitykseen kansallisesta identiteetistä sekä aiempiin kokemuksiin maastamuutosta ja maahanmuutosta. Tarvitaan kyllä yhtenäinen turvapaikkamenettely, joka on pätevä kaikkialla EU:ssa. Eurooppalaista kotouttamisjärjestelmää sen sijaan ei tarvita. Kotouttaminen on paikallinen prosessi, ja sitä varten on toistaiseksi olemassa riittävästi ylemmän tason koordinointia ja poliittista ajatustenvaihtoa.

Voimmeko eurooppalaisina olla tyytyväisiä siihen, miten EU on käsitellyt pakolaiskriisiä?

Olen optimistinen EU:n toiminnan suhteen. Euroopan komission virkamiehet, Jean-Claude Juncker, Federica Mogherini ja Dimitris Avramopoulos, ovat tarmokkaasti tukeneet ja panneet täytäntöön eurooppalaisia ratkaisuja. EU:n jäsenvaltiot sitä vastoin eivät ole huolehtineet omasta osuudestaan vaan ovat tuottaneet pettymyksen. EU on kantanut vastuunsa, mutta jäsenvaltiot seisovat päätösten ja kehityksen tiellä. Korostan kuitenkin, että kriisi on suuri eikä sitä voi ratkaista helposti.

Kertoisitteko tarkemmin, mitä komissio on tähän mennessä tehnyt? Miksi EU:n ja jäsenvaltioiden suhteet ovat tässä asiassa niin kireät?

Komissio on aktiivisesti pyrkinyt yhteistyöhön muuttoliikkeen alkuperämaiden ja niiden naapureiden kanssa. Se on painostanut itäisiä jäsenvaltioita  osoittamaan solidaarisuutta ja torjunut helppoa populismia, jonka avulla halutaan purkaa paineita ja vierittää syyt reunamaiden niskoille. Tietenkään Euroopan komissio ei ole kansallinen hallitus siinä mielessä kuin kansallinen hallitus ymmärretään yksittäisen valtion sisällä, joten sen valtuudet ovat rajalliset. Sama pätee myös Euroopan parlamenttiin, joka on näkemyksiltään johdonmukaisen edistysmielinen ja Eurooppa-myönteinen ja joka pyrkii edistämään solidaarisuutta jäsenvaltioiden kesken. Kenties Euroopan ja sen kansalaiset pettääkin lopulta Eurooppa-neuvosto eli toisin sanoen jäsenvaltiot, jotka hokevat voivansa ratkaista sujuvasti kaikki ongelmat vain rajansa sulkemalla.

Yleisesti uskotaan, että avain pakolaiskriisin ratkaisuun löytyy Turkista. Alustava sopimus solmittiin äskettäin, mutta ponnistelut jatkuvat.

On ehdottoman tärkeää parantaa yhteistyötä Turkin kanssa. Turkissa on yli kaksi miljoonaa syyrialaista pakolaista, joista 85 % elää kaupungeissa ja vain 15 % asuu vastaanottokeskuksissa. Vielä kaksi vuotta sitten Turkki ei ollut edes kahdenkymmenen eniten pakolaisia vastaanottavan maan joukossa ja nyt se on kärkikolmikossa. Turkissa tapahtunut muutos on valtava. Juuri nyt EU painostaa Turkkia toimimaan puskurivyöhykkeenä vastineeksi viisumivapaudesta. Turkki vaatii perustellusti myös rahallista ja operatiivista lisätukea huolehtiakseen alueensa 2,1 miljoonasta syyrialaisesta. Nämä ovat pitkän aikavälin neuvotteluja. Mielestäni Turkin kansalaisille tulisi myöntää viisumivapaus, mutta sen lisäksi Turkkia olisi kannustettava hallinnoimaan paremmin muuttoliikettä ja maan läpi kulkevaa pakolaisvirtaa. Turkin nykyiset käytännöt ainoastaan kiihdyttävät salakuljetusverkostojen toimintaa ja rahavirtoja.

Mitä voimme odottaa EU:n ja sen toimielinten kuten Frontexin tekevän tilanteen parantamiseksi vuonna 2016? Mitä on ehdottomasti tehtävä?

Toistaiseksi etusijalla ovat olleet Frontex ja rajavalvonta, eivät turvapaikka-asiat. Tämä pätee niin rahoitukseen kuin toimivaltaankin. Asiaan on kuitenkin nykyisissä olosuhteissa tultava muutos. Tarvitaan yhtenäistä eurooppalaista turvapaikkajärjestelmää. Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston, EASOn, valtuuksia ja budjettia on lisättävä viisinkertaisesti. Vuosina 2013–2014 Frontexin budjetti oli 115 miljoonaa euroa ja EASOn 15 miljoonaa. On lisäksi tärkeää yhdenmukaistaa eurooppalainen turvapaikka-asema. EASOlle tulisi myöntää tarvittava toimivalta. Sillä tavalla kykenisimme vahvistamaan Euroopan yhteisiä rajoja. Meidän tulisi panostaa ensisijaisesti EASOon eikä Frontexiin. Tarvitaan lisäksi kansainvälinen toimintasuunnitelma koskien pakolaisten sijoittamista muihin maihin kuin Eurooppaan. Pakolaisia ei tule jakaa ainoastaan Euroopan alueelle vaan myös muihin maihin, Indokiinan esimerkkiä noudattaen.

Mitä rajakriisi kertoo meistä itsestämme? Ovatko siirtolaiset Euroopalle kuin peili, joka panee meidät kohtaamaan menneisyytemme ja epäyhtenäisyytemme?

Uskon pakolaiskriisin nostavan esiin sellaisia jännitteitä ja vaikeuksia, jotka ovat aina olleet läsnä. Tässä tilanteessa ei ole mitään laadullisesti tai poliittisesti uutta. Ongelma piilee siinä, että kriisi on mittasuhteiltaan näin järkälemäinen ja että se puhkesi heti seitsenvuotisen talouskriisin ja euroalueen kriisin perään. Siitä syystä tämä on vaikea ja hauras hetki Euroopalle ja EU:lle. Tilannetta mutkistaa myös ilmiö, jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä oi Kassandres – että tuhon airueita kuunnellaan herkemmin kuin niitä, joiden viesti on valoisa.

Newsletter

Cookies on our website allow us to deliver better content by enhancing our understanding of what pages are visited. Data from cookies is stored anonymously and is never shared with third parties.

Find out more about our use of cookies in our privacy policy.